Nokian Judo Ry

Uutisia

Eetu Ihanamäki ylsi ensimmäiseen miesten Suomemestaruuteensa viikonloppuna. Vahvana haastajana Lempäälän Ideaparkin Bläk Boks -areenalla järjestettyihin kilpailuihin lähtenyt Ihanamäki kukisti edellisvuosina kärkisijoja hallinneet ennakkosuosikit. Nokian Judoa kilpailuissa edustivat myös Reigal Põltsam ja veteraaneissa Tero Mustelin.
16. - 31.5 muista äänestää Nokian Judoa Pirkanmaan Osuuskaupan Kannustajat -äänestyksessä. Äänestysohjeet PDF-liiteenä.
Nokialaisjudokat nappasivat mitaleja viikonloppuna sekä etelä-Suomen aluemestaruuskilpailuista ettö Kurikan Aprilli-Shiaista. Saman viikonloppuna seuraan saatiin myös uusi 1. dan musta vyö.
Nokialaisjudokat nappasivat lauantaina Nummelan Samurai-Cup –kilpailuista kolme mitalia kolmen hengen joukkueella. Mitaleista kaksi otti Reigal Põltsam: hopeaa alle 21-vuotiaista ja pronssia aikuisten sarjasta.
7.3.2002 perustettu Nokian Judo juhlisti kahden vuosikymmenen mittaista taivaltaan Nokialla Alisniemen saunalla Porintien varressa. Paikalla oli sekä nuorenpaa että vanhempaa jäsenistöä ja kokoustamaan kokoontunut johtokunta mukaanlukien yhä mukana olevat perustajajäsenet: Esko Favén, Samad Mabrouk ja Otto Favén.
Nokian Judo oli paras seura Ideapark Shiaissa Lempäälässä lauantaina. Samurai-cupista kerättiin myös mitaleja Reigal Põltsamin toimesta.
Seuran perinteinen salikilpailu ja Sisu-Pokaalin luovutus keräsi paikalle paitsi nokialaisia, myös lähiseurojen judokoita.
Alle 90-kiloisissa otellut Reigal Põltsam nappasi kultamitalin Orimattilassa järjestetyissä kansainvälisissä Baltic Sea Championships –judokilpailuissa. Alle 18-vuotiaissa otellut Põltsam kukisti sekä venäläisen Maksimovin että ruotsalaisen Veludin ennen täyttä aikaa.
Syksyn aikana osallistumisaktiivisuutta kilpailuihin on saatu nostettua ja lisäksi pitkä rivi onnistumisia on saatu: paitsi mitaleja myös kokemusta.
Nokialaisjudokat kamppailivat menneen viikon aikana niin kotimaassa sekä kansainvälisillä tatameilla. Pieni seura onkin hämmästyttävän hyvin pystynyt viemään nuoria eteenpäin vuodesta toiseen – pandemiasta huolimatta.
Alle 81-kilon painoluokassa otellut Nokian Judon Eetu Ihanamäki eteni Luxemburgin EM-kilpailuissa pronssiotteluun, jossa kuitenkin Tsekin Adam Kopecky oli vahvempi.
Eetu Ihanamäki edustaa Suomea alle 21-vuotiaiden EM-kilpailuissa 9. – 12.9 Luxemburgissa. Alle 81-kiloisissa otteleva Ihanamäki valittiin kilpailuihin sijoituttuaan kesän aikana viidenneksi Tsekin ja Italian European Cup -kilpailuissa. Nokialainen Ihanamäki on aiemmin otellut ikäluokan arvokisatatamilla 2019 ja 2020.
Vihdoista viimein päästiin kilpailemaan!
Junnut ovat teenanneet puheenjohtaja Tero Mustelinin johdolla läpi korona-ajan aina vallitsevien suositusten mukaan. Tilanteesta ei ole lannistuttu. Myös alle 21-vuotiaiden maajoukkuejudoka Eetu Ihanamäki on pystynyt harjoittelemaan nousujohteisesti.
Onnea Iidalle!